Yrittäjäksi pienillä aloituskuluilla

Jos töitä ei meinaa saadaa palkollisena, on yksi mahdollisuus ruveta itse yrittäjäksi. Aloittaminen ei ole se vaikea puoli tässä, vaan se, että kuinka yrittäjyydellä saa sen verran rahaa että pystyy elämään. Suomessa on onneksi se hyvä puoli, että jos täyttää vaatimukset eli käy esimerkiksi vaaditun yrittäjäkurssin, voi saada starttirahaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tietyn ajan yrittäjä saa eräänlaisen minimipalkan, joka on työttömyyskorvauksen luokkaa kuukausittain. Tämän päälle tienatut rahat hän voi tietenkin itse pitää, jos yritys toimii kunnolla. TE-palveluista saa tietoa starttirahasta sekä muita hyviä neuvoja yrittäjyyteen.

Droppaa shippausta

Mutta mikä voisi olla sellainen idea, mitä ei ole tullut aivan ensimmäisenä mieleen ja jossa olisi pienet aloituskulut. Dropshipping on buumi, joka on tulossa myös pikkuhiljaa Suomeen. Suomesta on jo monia esimerkkejä, jotka ovat päässeet rikastumaan dropshippingin avulla. Mutta mikä ihme se on? Ota lokoisa asento, niin kerrotaan.

Dropshipping on helppo liiketoimintamalli. Sen aloittaminen on melko vaivatonta. Siinä jokin valitsemasi kolmas osapuoli ja yritys varastoi ja lähettää tuotteet nettikauppasi asiakkaille. Kyllä, sinä perustat nettikaupan ja viet tuotteet sinne, mutta jokin toinen yritys tekee fyysisen työn puolestasi. Dropshipping on yleiskustannuksiltaan todellakin kohtuullinen ja se on myös mukavasti skaalautuva. Dropshippingia kutsutaan erääksi nopeimmista ja halvimmista yrityksistä aloittaa.

Markkinaraon haistaminen on a ja o

Kun perustat verkkokaupan, kannattaa miettiä huolella kohderyhmä ja markkinarako. Usein paras keino onkin ottaa jokin tietty ala haltuun. Se voi olla vaikka lemmikkieläinten omistajien tarvikkeet tai jotkin tietyt elektronikkatuotteet, tai vaikkapa valokuvaustarvikkeet. Kun asiakas ostaa verkkokauppasi kautta tuotteen, lähtee tilaus automaattisesti tavarantoimittajalle joka hoitaa logistiikan ja tavaran lähettämisen. Tämähän kuulostaa aukottomalta ja helpolta tavalta tehdä rahaa, eikö? Vaikea asia on kuitenkin se, että miten erotut tuhansista ja taas tuhansista verkkokaupoista, joita netissä on? Kuinka hoidat myös markkinoinnin?

Jos verkkokaupan markkinarako on sopivan kapea mutta kiinnostava, voi hyvinkin olla että suomalaiset löytävät verkkokauppasi ja saat kotimaasta tilauksia. Kannattaa kuitenkin pohtia sitä, että olisiko mahdollista skaalautua kansainväliseksi? Joka tapauksessa, sinun toimenkuvasi verkkokaupan perustamisessa on myös se, että sinä viet tuotteet ja tuotetiedot verkkokaupan järjestelmään, hoidat sopivat valokuvat sinne tuotteista jotka houkuttelevat – ja muistathan että mitä tahansa “googlesta löytyviä kuvia” ei tekijänoikeussäädösten mukaan saa kopioida, vaikka monet näin olettavatkin.

Ota haasteet huomioon

Dropshippingin avulla voit myös testata tuotteita ja niiden kiinnostavuutta markkinoilla, ennen kuin aloitat esimerkiksi omien originaalien tuotteittesi valmistamisen ja kehittämisen. Voit käyttää niin paikallisia kuin ulkomaisia toimittajia, mutta aluksi sinun kannattaa testata myös niiden toimintaa tilaamalla jotain tuotteita itsellesi. Tällainen tutkimustyö auttaa huomaamaan, onko toimittaja oikeasti luotettava ja kannattaako sen kanssa jatkaa liiketoimintaa.

Samalla näkee myös tuotteiden laadun – rihkamaa ei kannata myydä verkon kautta, vaan kaiken, myös halvan tuotteen tulee olla tarpeeksi laadukas, jotta maineesi ja verkkokauppasi maine ei kärsi. Kukaan ei nimittäin syytä tavarantoimittajaa, jos tuotteessa ja toimituksessa on valittamista. Valitukset tulevat sinulle, koska sinä olet myyjä.

Dropshippingin hyviä ja huonoja puolia voivat olla vaikkapa seuraavat:

Hyvät puolet:

  1. Kulut ovat pieniä koska et tarvitse varastotilaa
  2. Skaalautuminen helppoa
  3. Myy tuotteita kotoasi
  4. Et tarvitse välttämättä muita työntekijöitä
  5. Riskejä vähän

Miinukset:

  1. Virheistä valitetaan sinulle, myös siitä jos tuotteilla on saatavuudessa ongelmia
  2. Kova kilpailu tietää pieniä tuottoja
  3. Tuotteiden vaihto- ja palautusprosessit usein hankalia, riippuen tietenkin tavarantoimittajasta ja dropshipping-järjestelmästä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *