Koti kodikkaaksi ja apuun sisustussuunnittelu

Kodin sisustussuunnittelu on tärkeää, mutta pelkkä tyylikkyys ja mielenkiintoiset yksityiskohdat eivät ole sen tärkein asia. Koti pitää olla myös kodikas, sillä siellä vietetään aikaan runsaasti. Yksi tärkeimmistä asioista onnellisen kodin luomisessa on tehdä siitä lämmin ja viihtyisä. Se voi olla eräänlainen turvapaikka, josta ei haluakaan lähteä pitkäksi aikaa pois. Muutamilla vinkeillä ja neuvoilla voidaan saada kodista lämmin ja kodikas.

Tekstuureja ja mattoja

Tekstuureilla voi saada ihmeitä aikaan, eikä tämän keinon tarvitse olla lainkaan kallis. Kodikkuus lähtee usein juuri tästä ja sen persoonallisuudesta. Voit sekoitella kuvioita esimerkiksi vilteistä ja heittotyynyistä sekä muista kankaisista elementeistä. Älä kuitenkaan innostu liiallisuuksiin, vaan kolme erilaista tekstuuria on pääsääntöisesti hyvä määrä. 

Kuten Big Lebowski -elokuvassa todettiin, matto sitoo huoneen yhteen. Se on tärkeä hankinta siinä mielessä, että vaikka mattoja löytää halvalla, voivat ne olla jo muutaman kuukauden päästä rispaantuneita.

Heittotyyli sopii myös tarvittaessa peittoja varten. Heittopeittoja voidaan käyttää sängyssä vuodenajan mukaan. Suomen talvessa tarvitaan luonnollisesti enemmän, mutta kesällä heittopeittoja voidaan vähentää, kun ilmat ovat lämpimämmät. Peittojen kerrostaminen on Suomessa vähän käytetty juttu, mutta sen ei tarvitse olla.

Kasvit kodikkuuteen

Sisäkasvit eivät maksa paljon, joten niihin kannattaa panostaa. Niiden avulla kodista tulee kodikkaampi, mutta ne parantavat myös sisäilmaa. Monet sisäkasvit ovat helppohoitoisia eivätkä monet niistä edes kaipaa kovin paljoa vettä. Muutamakin kasvi vaikkapa kirjahyllyssä riittää tekemään mukavamman ilmeen ja tunnelman. 

Kasvien ohella kukat tai osuvasti valitut kuivatut oksat tekevät myös hyvää asuttavuudelle. Kasvien ja oksien ohella maljakot kannattaa valita huolellisesti. Toisille käyvät vain tuoreet ja oikeat kukat, mutta joskus tekokukatkin näyttävät hyvältä, kun ne asettelee oikealla tavalla ja valitsee oikean näköisen tekokimpun.

Taidetta seinille, astiastoon ilmettä ja nupit uusiksi

Taideteoksilla ja tauluilla voi upgreidata seinät helposti, eikä välttämättä edes kalliilla. Taulut näyttävät paremmalta kuin julisteet. Voit myös teettää jostakin miellyttävästä kuvasta suuren tulosteen ja laittaa sen kehyksiin itse. Mutta kannattaa etsiä vaikkapa paikallisten taiteilijoiden luomuksia, jotka miellyttävät silmääsi ja jotka voivat tehdä kodistasi vieläkin asuttavamman. 

Keittiö voi olla asunnon sydän ja jos kutsut vieraita kylään, kannattaa myös miettiä minkälainen on astiastosi tilanne. Useimmissa tapauksissa yhtenäinen astiasto toimii parhaiten, mutta jotkut osaavat tehdä myös erilaisista astiaistoita koostuvat sarjat, jotka näyttävät ehkäpä hyvällä tavalla hipsterimäiseltä. Jos haluat olla varma, valitse yhtenäinen. Jos haluat kokeilla rohkeasti, käytä astiastoissa esimerkiksi lasipurkkeja juomalaseina.

Huonekalujen ei tarvitse olla kalliita vaan niitä voi ostaa käytettyinäkin somen kirpparisivuilta. Mutta se, mitä niille kannattaa tehdä on se, että tuunaa niitä itse hieman arvokkaamman näköiseksi. Laatikostojen nuppeja voi löytää rautakaupoista ja voit kokeilla rohkeasti erilaisia tyylejä. Pienellä asialla kodista saa kodikkaamman, sillä hyllyt ja lipastot eivät näytä enää halpismalleilta, vaikka ne sitä olisivatkin.

Mikäs täältä talosta puuttuu?

Kaikki edellämainitut auttavat kodikkuuteen ja lämpöön kotonasi, mutta vaikka seuraava vinkki ei sisustukseen kuulukaan, joskus se voi tuntua siltä. Lemmikkieläimet ovat seuranasi ja tekevät taloon asumisen tunnelman, sillä ne ovat kodissasi jotakuinkin aina, ellet vie niitäkin matkoille. Esimerkiksi sohvilla nukkuvat kissat vaikuttavat joskus sisustuselementeiltä, mutta niin myös koirat, jotka nukkuvat lattialla tai omassa pehmeässä koiranpedissä. Joka tapauksessa oli lemmikki mikä hyvänsä, ovat ne usein niitä kodin hengettäriä, joiden näkemistä odottaa aina kun avaa ulko-oven kotiin tullessaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *