Kauneusvinkkejä kasarilta

80-luvun kauneudenhoito muistetaan räiskyvyydestä, väreistä ja näyttävyydestä. 70-luvun luonnollisuus vaihtui siis kertaheitolla aivan toisenlaiseen tyyliin. 80-luvulla kulutus kasvoi ja talous kukoisti, joten samalla eräänlainen pinnallisuus tuli mukaan muotiin. Kukapa unohtaisi olkatoppauksia, pöyheviä kampauksia ja raskasta meikkaamista. Olemme kartoittaneet kasaria artikkelissamme monelta kantilta, mutta siitä löydät esimerkiksi kauneusvinkkejä, jos 80-luvun tyyli vain osuu ja uppoaa.

80-luvulla suosittu vartalomalli oli hoikka, mutta ensimmäistä kertaa myös kuntoilu ja fitness-henkisyys nähtiin seksikkäänä. Siksi markkinoille tulikin kuntoiluvideoita esimerkiksi Jane Fondalta, jonka aerobic-VHS-videot nousivat suureen suosioon, niin naisten kuin miestenkin keskuudessa – osin eri syistä. Samalla naisten hoikkiin vartaloihin yhdistettiin ensimmäistä kertaa myös silikonirintoja, joka teki monelle nuorelle naiselle karhunpalveluksen, koska luonnollisin keinoin hoikka vartalo ja isot rinnat eivät olleet mahdollisia useinkaan.

Kasarin kauneusvinkkejä miettiessä on helppo sanoa, että mitä enemmän, sen parempi. Meikkaaminen oli runsasta. Kulmakarvat saivat sen sijaan olla luonnollisia eikä niitä tehty kapeiksi edellisten vuosikymmenien aikaan. Meikkaamisessa nähtiin vahvoja luomivärejä sekä poskipunaa, joka ei ollut välttämättä mitenkään huomaamaton.Oma kasvojenväri peitettiin vaalealla meikkivoiteella ja sen päälle tuli puuteroitu pinta. Kasvoilla käytettiin poskipunassa usein pinkkiä eikä sitä juuri säästelty. Kun poskipuna sai vielä seurakseen kunnollisen silmämeikin, jossa nähtiin sinistä, pinkkiä tai violettia, alkoi kasarimainen kasvo olla valmis.

Ai niin, huulet. Huulissa käytettiiin esimerkiksi punaista, pinkkiä ja oranssia. Huulet rajattiin tummemmalla värillä jotta huulten muoto saatiin esiin halutulla tavalla. Metalliset värit olivat tuolloin pop niin kasvoilla ja huulipunassa. Yksi tuon ajan leimallisempia värejä tai sävyjä oli myös fuksia. 

Hiukset mahdollisimman korkealle

Siinä missä 60-luvulla nähtiin mehiläispesiä naisten hiuksina, oli kasarilla samaan tapaan korkeat hiukset sen ajan juttu, joskin onneksi mehiläispesiä ei tullut takaisin muotiin. Hiukset olivat kasarilla kuitenkin korkeita, koska permanentit tulivat muotiin. Kasarilla naisilla nähtiin niin lyhyitä kuin pitkiäkin hiuksia. Monella oli pitkähköt takahiukset sekä pään päälle permanentattu osuus. Lopputulos muistutti usein villakoiraa. Kuka muistaa kreppiraudat? Niillä saatiin hiuksiin nopeasti ns. siksakkia ja tämä korvasi osaltaan vähän vaativampaa permantenttia. Kreppiraudalla hiukset olivat kuitenkin mukavan kuohkeat, kuten aikaan kuului.

Miehillä nähtiin puolestaan mulletteja eli takatukkia sekä nuorilla pojilla rotanhäntiä. Se tarkoitti sitä, että hiukset olivat muuten lyhyet mutta taakse jätettyä “häntää” ei leikattu ja sitä kasvatettiin. Vähän kuin feikit pitkät hiukset. Toivottavasti nämä tyylit eivät tule enää koskaan takaisin!

Värejä nähtiin myös kynsissä, eikä niissä juuri säästelty eikä häpeilty. Kaikki kirkkaat värit kävivät mainiosti ja jos neonvärejä oli saatavilla, niin ne olivat mieluisimmat.

Kasarilla neonvärejä nähtiin myös vaatetuksessa ja jos haluaa etsiä Suomesta hienoja esimerkkejä värien käytöstä, kannattaa vilkaista Bogart Co:n musiikkivideoita ja promokuvia tuolta ajalta. Niissä nähdään myös pelkäämätöntä vaatteiden yhdistelyä toisiinsa. Vaatetuksessa oli myös muita trendejä: vyöt puettiin paidan tai takin päälle. Tiukasti sidottu vyö oli tarkoitus tehdä illuusiota tiimalasivartalosta. Prinsessa Diana oli yksi muodin edelläkävijöistä. Röyhelökaulusten suosio oli lähes yksinomaan Dianan ansiota, koska hän piti vintagesta myös vaatetuksen osalta. 

Kasarilla oli myös trendejä, jotka vastoin monien uskomuksia ovat tulleet takaisin. Vyölaukku on asia, joka tuo mieleen aina suomalaiset turistit aurinkorannoilla palaneina ja humalaisina.Vyölaukkuja käyttivät niin naiset ja miehet – ja jostain syystä niitä ollaan tuomassa takaisin. Niin sanotut äitifarkut tekevät nekin tuloaan, joka kasarilla eläneille voi tuntua käsittämättömältä. Mutta niinhän se on aina ollut, ihminen ei opi virheistään. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *